sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Matkakuumetta

Ensi tiistaina pitäisi lähteä ja vähän jo jännittää! Ja hyvä niin, sillä epäilisin kyllä omaa täysjärkisyyttä jos ei yhtään jännittäisi matka toiselle puolen Tellusta; ilman paluulippua! Jännittää myös se, että olenhan varmasti muistanut kaiken etukäteisjärjesteltävän, sillä on tässä ollut tätä säätöä ihan riittävästi. Ettei tarvis sitten enää maailmalta asioita kauheasti hoidella..

Valtavan iso kiitos kuuluu heti alkuun ihanille ystäville, jotka huolehtii matkan ajan minun koirista. Kaikki kolme olen saanut hoitoon koteihin, joissa tiedän niiden voivan hyvin. Ilman teitä tämä matka ei olisi koskaan edes alkamassa enkä mie ilman teitä olis raaskinut koskaan lähteä. Ihana tunne, kun tietää ettei tarvi olla huolissaan!

Minun koirat - My dogs
Ikävissäni tuun varmasti olemaan, mutta se onkin sitten jo aivan eri tarina. Muutenkin tää valmistautuminen on ollut aikamoinen tunteiden vuoristorata, kun koirien lisäksi mukaan ei saa perhettä tai ystäviä.

"Joko pääsee lähtemään? Ei jaksa enää oottaa!"
"Onko tässä mitään järkeä?"
"Pitäiskö perua koko juttu..?"
"Ihanaa! Kohta pääsee reissuun!"
"Harmittaa, kun jään paitsi niin monesta sillä aikaa ku oon pois.."
"Hitto mitä kaikkia mahtavia juttuja siellä reissussa tulee olemaan!"

Että jonkinlaista jaakobinpainia oon viimeviikot käynyt.. :) Onneksi olen kuitenkin ehtinyt näkemään paljon kavereita nyt ennen lähtöä, helpottaa ainakin vähäsen omaa oloa.

Ravintola Nilissä viimeisenä viikonloppuna illallistamassa - Dining in restaurant Nili during the last weekend in Rovaniemi
Pikkuhiljaa alkais kai kuitenki olla valmista lähtöön. Passin oon tarkistanut jo niin monesti, että sivut alkaa kohta irtoilemaan ja muistan passin numeron ja voimassaoloajan ulkoa. Viisumi on ensimmäiselle etapille anottu ja saatu. Lennot varattu ja majoitukset sovittu. Laukut on pakattu ja ja välillä purettu. Ja tulen ne varmasti vielä muutaman kerran purkamaan ja pakkaamaan viimeiseen aamuun saakka. Tää on tällaista optimointia!


Tiistaina olisi sitten tarkoitus lennähtää matkaan. Kevyt aloitus Rovaniemi - Helsinki, ilta ja yö lepoa enon luona Helsingissä. Keskiviikkona matka jatkuu heti aamusta reitillä Helsinki - Zürich - Hong Kong - Jakarta, jossa olen perillä hyvissä ajoin torstaina.

Ensimmäiset matkakohteet: vasemmalla Jakarta, oikealla Bunaken - My first stops: Jakarta to the left, Bunaken to the right
Siitäpä se seikkailu sitten alkaa!

-----

Travel fever


I'm going to hit the road next Tuesday and I'm starting to feel anxious. No wonder, I'm going to travel with a one-way ticket!

First of all I'd like to thank my friends who will take care of my dogs! This wouldn't be possible without your help. I'm going to miss them, but at least I can be sure that they are being taken care of in the best way possible.

Preparing myself for the trip has been a roller coaster of emotions, because all my loved ones will stay here in Rovaniemi. Family, friends, dogs.. Luckily I've managed to meet many of my friends during the last week.

My bags are already packed, but I suppose I'll unpack and pack again and again every day till I leave. Trying to optimise my luggage before leaving!

I'll fly from Rovaniemi to Helsinki on Tuesday. From Helsinki I'll continue to Jakarta on Wednesday morning.

And then the adventure is on!

2 kommenttia:

  1. Terkkuja täältä koti-Suomesta :) Kaikki valtakunnassa hyvin ;) Pidä huoli itsestäs ja päivittelehän blogia aina välillä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puspus sinne teille 😘 Minähän kyllä päivittelen, älä huoli ❤️

      Poista